
Rauhan Puolesta -lehden artikkelit
Historiaa
- Rauhantyöpaikka
- Rauhanpäivien historiaa
Järjestö tarvitsee toimiakseen organisaation. Toimimme tiiviissä yhteistyössä Suomen Rauhanpuolustajien kanssa, vaikka olemmekin itsenäinen järjestö. Vuosittaisilla Ay-väen rauhanpäivillä pidetään joka toinen vuosi Työpaikkojen rauhantoimikunnan kokous, jossa valitaan 30–40 henkilöä rauhantoimikunnan jäseneksi. Periaatteena on, että jäsenet edustavat työpaikkaansa tai ay-tahoa, jossa toimivat. Toimikunta kokoontuu noin neljä kertaa vuodessa pitkään tapaamiseen. Tällöin kuulemme asiantuntijoita ajankohtaisista asioista, arvioimme senhetkistä tilannetta sekä suunnittelemme tulevaa toimintaa. Tavoitteena on, että informaatio jatkaa matkaansa osallistujien kautta eri puolille ay-kenttää. Toimikunnan lisäksi kokoontuu työvaliokunta 8–10 kertaa vuodessa. Työvaliokunnan tehtävänä on valmistella toimikunnan kokouksia, reagoida tarvittaessa ajankohtaisiin asioihin sekä valmistella tapahtumia. Tavoitteenamme on avoin toiminta, johon kaikki rauhankysymyksistä ja ay-toiminnasta kiinnostuneet ovat lämpimästi tervetulleita.
Työpaikkojen rauhantoimikunnan järjestää vuosittain tammikuussa Ay-väen rauhanpäivät -tapahtuman, syksyisin seminaarimatkan Pietariin sekä osallistuu moniin tapahtumiin eri paikkakunnilla. Pyrimme tarjoamaan halukkaille ammattijärjestöille apua asiantuntijoiden löytämiseen alustajaksi sekä käymme myös mielellämme itse eri tilaisuuksissa puhumassa ja keskustelemassa. Rauhan Puolesta -lehti ilmestyy neljä kertaa vuodessa ja siinä on vakiosivut Työpaikkojen rauhantoimikunnalle. Jaamme lisäksi vuosittain Rauhantyöpaikka-palkinnon.
yhteystiedot:
Puheenjohtaja: Juhani Lilja, 0400 722 706, jussi.lilja (at) iki.fi
Varapuheenjohtaja: Tanja Pelttari, 040 7161982, tanja.pelttari (at) suomi24.fi
Sihteeri: Toivo Koivisto, 050 341 2590, toivo.koivisto (at) gmail.com
Suomen Rauhanpuolustajat / Työpaikkojen rauhantoimikunta, Hämeentie 48, 00500 Helsinki