Vesiseminaarin raportti la 15.1.

Vesi ja konfliktit, Jyrki Käkönen, Jean Monnet-professori
Vesi ja yksityistäminen, dosentti Jarmo Hukka, Tampereen yliopisto
Vesi - globaalien ongelmien ydinkohta, Olli-Pekka Haavisto, Attac/Maan Ystävät
Sihteerinä Tapio Solala


Jyrki Käkönen

Maailmantalous on riippuvainen vedestä. Ravinnontuotanto edellyttää vettä: esim. sitrushedelmäkilon tuottamiseen tarvitaan 418, banaanikilon 1383 ja viljakilon 2300 l vettä. Entistä suurempi osa ravinnosta tuotetaan alueilla, joilla ei luonnostaan ole saatavissa riittävästi vettä.

Vesivarojen niukkuus on turvallisuuspoliittinen kysymys. Perinteisen valtioajattelun mukaan omien kansalaisten hyvinvoinnista huolehtiminen on valtion tehtävä. Tulevaisuudessa on odotettavissa suuria kansainvaelluksia alueiden muuttuessa elinkelvottomiksi. Jokien virtauksen väheneminen ja osittainen loppuminen on myös meriekologiaan liittyvä kysymys.

USA:ssa vilja tuotetaan enimmäkseen alueilla, jotka vaativat keinokastelua. Maassa on suurimuotoinen suunnitelma Labdadorin vesien kääntämisestä laskemaan Hudsonlahteen, joka padottaisiin makean veden altaaksi. Sieltä vedet johdettaisiin edelleen suurten järvien kautta kanavajärjestelmiä käyttäen keskilännen viljantuotantoalueille. Quebekin itsenäisyyshanke perustui taloudelliselta pohjaltaan paljolti tästä hankkeesta saataviin vesituloihin. Venäjällä on herätelty uudestaan Neuvostoaikaista hanketta kääntää Siperian suurten jokien virtaussuunta etelään viljantuotannon tarpeisiin. Valtiot pyrkivät turvaamaan kansalliset etunsa valtavista globaaleista vaikutuksista huolimatta. Molemmissa edellämainituissa tapauksissa vaikutukset meriekologiaan olisivat arvaamattomat. Ollaan Golf-virran alkulähteillä, mutta Venäjän taiYhdysvaltojen ei ole tarvetta miettiä hankkeiden vaikutuksia ajaessaan kansallisia etujaan.

Pohjois-Afrikan maataloustuotannon tukemisella halutaan ehkäistä siirtolaisvirtaa Eurooppaan. Keinokastelulla on vakavia seurauksia alueen ekologialle. Maatalous perustuu rahakasveihin, eikä sen tuotanto päädy paikallisille asukkaille. Myös turismi on valtava vedenkuluttaja. 130 miljoonan asukkaan alueella vierailee vuosittain 100 miljoonaa turistia.
Kiinan kolmen rotkon patohanke tuo myös uudenlaisia uhkia. Valtavien vesimassojen on arvioitu saattavan aiheuttaa maanjäristyksiä alueilla, jotka eivät ennen ole olleet niille alttiita.


Konfliktit

Israelin ja arabimaiden kiistat voidaan selittää vesivarojen hallinnalla. Kansainvälinen sionistiliike määritteli vuonna 1918 Versaillesissa rajat havittelemalleen Israelin valtiolle. Golanin kukkulat, Litan- ja Jordan-joet olivat olennaisia alueen pohja- ja pintavesivarojen hallinnan kannalta. Jordan-joen vesien jaosta on sovittu siten, että Israel, Jordania ja palestiinalaiset saavat käyttöön kukin kolmasosan laskennallisesta vesimäärästä. Israel on kuitenkin ominut palestiinalaisten osuuden itselleen. Jordan-joen länsirannalla sijaitsevat alueen merkittävimmät pohjavesivarastot, mutta palestiinalaisilla ei ole oikeutta pohjavesiin kun taas alueen siirtokunnat saavat niitä käyttää.

Eräs vesikonflikti kytee Niilin vesissä. Egypti pitää kiinni sille elintärkeistä Niilin vesivaroista, mutta latvavesien Etiopia ja Sudan tarvitsevat sitä keinokasteluun. Turkin merkittävät vesivarat sijaitsevat kurdialueilla, jossa on myös Eufratin ja Tigrisin alkulähteet. Irak on riippuvainen näistä vesistä.

Intian Bunjabissa viljely perustuu keinokasteluun, jonka mahdollistaa Indus-virta. Sen lähteet ovat Kashmirissa, jonka omistuksesta Intia on taistellut Pakistanin kanssa. Toinen Intian suuri makean veden lähde on Ganges, joka virtaa Bangladeshin kautta. Gangesin virtaama on kuivina aikoina vain 20 % normaalista.

Kirjasi Tapio Solala


Olli-Pekka Haavisto:
VESI - GLOBAALIEN ONGELMIEN LEIKKAUSPISTE
Kirjoitettu alustus

I Planeetta Maan vesivarat ja veden kulutus

Maan pinnasta noin 72 % on vettä. Suolatonta vettä tästä on vain 2,6 %, josta käyttöön voidaan saada 0,1 - 0,3 %. Kestävällä tavalla käytettävissä on vain sateesta saatava makea vesi, joka valuu pohjavesien (joiden vesimäärä on 60-kertainen pintavesiin verrattuna) ja pintavesistöjen kautta takaisiin mereen haihtuakseen jälleen ja muodostuakseen uudelleen sadepilviksi. Kestävää on vain ekologisen vesikierron osana oleminen, eli vedenkulutuksen sopeuttaminen vuosittaiseen sadantaan.

Vuosina 1950 - 90 globaali vedenkulutus kasvoi 300 %. Sen arvioidaan kaksinkertaistuvan 20 vuoden välein. Jo nykyään yli miljardilta ihmiseltä puuttuu turvallinen juomavesi ja 2,5 miljardilta kunnollinen sanitaatio. Kehnon veden aiheuttamiin sairauksiin kuolee päivittäin 6000 lasta ja kaikkiaan yli 30 000 ihmistä, mikä on enemmän kuin muut ei-luonnolliset kuolemat yhteensä. Vuonna 2025 arvioidaan 2/3 planeetan väestöstä kärsivän veden niukkuudesta. Kotitarveviljelystä kokonaan tai osittain toimeentulonsa saavat ihmiset, joita on edelleen noin puolet Maan väestöstä, kohtaavat tilanteen jyrkimmin, samoin kuin suurkaupunkien slummien asukkaat.

Vesiongelmat kärjistyvät myös teollisuusmaissa. Esim. Yhdysvalloissa Colorado- ja Rio Grande- joet eivät liikakäytön vuoksi jaksa virrata koko vuotta valtamereen. Kiinassa Keltainen joki ei vuonna 1997 jaksanut virrata mereen 226 päivänä. Samankaltainen tilanne on edelleen kaikissa Kiinan joissa.

Elämäntavoista johtuen urbaani vedenkulutus on moninkertainen verrattuna maaseudun ihmisten kulutukseen. YK:n ympäristöprojektin (UNEP) mukaan yli kymmenen miljoonan asukkaan kaupungeista 80 % sijaitsee kehitysmaissa, ja näissä megakaupungeissa asuvista yli puolet luokitellaan köyhiksi. Rikkaissa maissa veden kulutus on yli kymmenkertainen köyhiin maihin verrattuna. Kuitenkin henkilökohtaisen kulutuksen osuus planeetan vedenkäytöstä on vain 10 %. Teollisuus kuluttaa 20- 25 % ja maatalous 65- 70 %.


II Vesikiistat

Veden niukkuuden yleistyessä kiistat lisääntyvät valtioiden välillä, maaseudun ja kaupunkien välillä, teollisuuden ja maatalouden välillä, etnisten ryhmien ja heimojen välillä, köyhien ja rikkaiden välillä, julkisen ja yksityisen veden hallinnan välillä, erilaisten sosio-ekonomisten ryhmien välillä, jne.


III Taloudellinen toiminta ja vesi

Toisen maailmansodan jälkeen USA kasvoi teolliseksi supervallaksi, joka johti markkinoiden laajentamiseen ympäri maailmaa. Tähän liittyi rajoittamattoman eli vapaan markkinajärjestelmän edistäminen, mitä toteuttamaan perustettiin Kansainvälinen valuuttarahasto IMF sekä sen sisar Maailmanpankki. Ideologiaksi muuttuva rajoittamattomien markkinoiden periaate tuli myöhemmin tunnetuksi Washingtonin konsensuksen nimellä, jota luonnehtii kaupan, investointien ja finanssitoiminnan laajamittainen sääntelyn purku, uusien alojen ottaminen rajoittamattoman kaupan piiriin.

Washingtonin konsensukselle on olennaista, että pääomat sekä tavarat ja palvelut saavat vapaasti virrata rajojen yli ympäri maailmaa ilman, että hallitukset puuttuvat asiaan ja säännöstelevät toimintaa. Tässä asetelmassa liiketoiminnan kannattavuus eli osakkeenomistajien yrityksistä saamat tuloutukset asettuvat ihmisoikeus- ja ympäristökysymysten edelle, mikä pyritään varmistamaan mm. Maailman kauppajärjestön WTO:n organisaatiolla ja sopimuksilla. Näillä varmennetaan edelleen kaupan laajentuminen perinteisestä teollisuustuotannosta aineettomiin palveluihin ja oikeuksiin. Esimerkkinä tästä on Palvelukaupan yleissopimus GATS, jonka piiriin myös vesi haluttaisiin kattavasti saada. Suurimmat vesialan ylikansalliset yhtiöt ovat Vivendi ja Suez halliten yhdessä yli 70 % planeetan vesialan markkinoista vuosituhannen vaihteessa. Seuraavassa ryhmässä ovat Bouyges-Saur, RWE-Thames, Bechtel-United Utilities ja Enron-Asurix.


IV Perusoikeus vs. perustarve

Vuoden 2000 marraskuussa 5 700 ihmistä kokoontui Haagissa World Water Forumiin. Konferenssi oli ensisijaisesti suurten liike-elämän lobbausorganisaatioiden ja Maailman pankin sekä maailman johtavien kaupallisten vesialan yritysten tapaaminen. Keskustelujen polttopisteessä oli, kuinka vesiyritykset voisivat saada suurimman mahdollisen hyödyn veden myynnistä markkinoilla eri puolilla maailmaa.

WWF halusi, että vesi tulkittaisiin inhimilliseksi perustarpeeksi. Tällöin siitä voitaisiin tehdä kauppaa ihmisoikeuksien estämättä. Jos vesi katsottaisiin perusihmisoikeudeksi, ihmisten pitäisi saada välttämätön määrä vettä riippumatta siitä, mikä heidän varallisuustasonsa on. Tämä rajoittaisi vedellä käytävää kaikesta säännöstelystä vapaata kauppaa.


V Vesi on ihmisoikeus

YK:n yleiskokouksessa 20.11.1989 hyväksytty “Yleissopimus lapsen oikeuksista” on maailman laajimmin ratifioitu ihmisoikeussopimus; ulkopuolelle ovat jääneet vain Somalia ja Yhdysvallat. Sopimuksen 24 artiklassa sanotaan, että:

“1. Sopimusvaltiot tunnustavat, että lapsella on oikeus nauttia parhaasta mahdollisesta terveydentilasta – – 2. Sopimusvaltiot pyrkivät tämän oikeuden täysimääräiseen toteuttamiseen – – c) – – huolehtimalla riittävän ravintopitoisen ruoan ja puhtaan juomaveden saatavuudesta ottaen huomioon ympäristön pilaantumiset vaarat ja riskit; e) varmistaakseen, että yhteiskunnan kaikki kerrokset, – –, saavat tietoa – – ja että heitä tuetaan käyttämään saamiaan perustietoja lapsen terveydestä ja ravinnosta, rintaruokinnan eduista, ympäristöhygieniasta ja onnettomuuksien ehkäisystä; – –4. Sopimusvaltiot sitoutuvat edistämään ja kannustamaan kansainvälistä yhteistyötä toteuttaakseen asteittain tässä artiklassa tunnustetun oikeuden toteuttamisen kokonaisuudessaan.”


VI Veden yksityistäminen

Public Services Internationalin (PSI) mukaan Englannissa asiakkaiden vesimaksut nousivat vuosina 1989 - 1995 yhteensä 106 % samalla, kun maksukyvyttömyyden johdosta tehtyjen vedenkatkaisujen määrä nousi 50 %. Thatcherin kauden yksityistämistoimia on pidetty mallina eri puolilla teollista maailmaa.

Veden yksityistämisessä Maailman pankki on ensisijainen vaikuttaja. Se jakaantuu kehitysmaita luotottavaan ja yksityisiä yrityksiä rahoittavaan kahteen päähaaraan. Viime vuosikymmenenä pankki antoi n. 20 miljardia US$ vesihuoltoprojekteihin. International Consortium of Investigative Journalistin 2002 -2003 teettämä tutkimus osoitti valtaosan pankin kehitysmaille myöntämistä lainoista sisältävän yksityistämisvelvoitteen.

Voisi ajatella, että yksityiset yritykset voisivat yhä vaikeammassa vesipulassa toimia menestyksellisesti ongelman ratkaisijoina. Todellisuus on kuitenkin toinen. Yleisesti yksityistämistä seuraa hintojen nousu, vesihanojen sulkeminen maksukyvyttömiltä, laadun heikkeneminen, valtavat voitot, lahjukset ja korruptio. Etelä-Afrikassa kokeiltiin järjestelyä, jossa tietty vähimmäisvesimäärä taattaisiin köyhimmillekin. Osoittautui, etteivät yritykset ja pankit ole tällaisesta kiinnostuneita, sillä köyhiltä alueilta ei ole saatavissa markkinatalouden edellyttämiä voittoja. Ilmeni lisäksi, että kokeilussa yksityistäminen jopa heikensi vesiturvaa. (Gillet, A. Cl. (2002): THE IMPACT OF WATER AND SANITATION SERVICE PRIVATISATION ON THE POOR)


Keskustelu

Vuonna 2050 arvellaan olevan 7 miljardia akuutista vesipulasta kärsivää ihmistä. Himalajan jäätiköistä arvellaan sulavan 80 % vuoteen 2030.
Vesi ei saa olla kauppatavaraa. Vesihuoltolain muutos kaksi vuotta sitten antoi kunnille mahdollisuuden yksityistää. Vesilain uusiminen tulee käsittelyyn ilmeisesti keväällä, jolloin on tärkeää nostaa asioita esille.
Lähituotannon merkitys korostuu. Viljaa kannattaa tuottaa alueilla, jossa on vettä.

Suomessa ei ole vettä rajattomasti ja järvet ovat matalia. Merkittävimmät vesivarat ovat Päijänteessä ja Inarissa taas puolestaan on maan suurimmat vesivarat.

Patojen vaikutus alajuoksun ekologiaan. Niilin padon aiheuttamat ongelmat. Sahara työntyy viljellyille alueille. Koko suistoalue saattaa kadota eroosion johdosta.

Helsingin veden pullovesiliiketoiminnan myyntiaikeet. Onko mahdollista myydä Päijänteen vesioikeuksia ulkopuoliselle? Pullovedellä ei merkitystä vesiongelman ratkaisun kannalta. Sanitaation järjestäminen olennaista.