Rauhanpäivät

Euroopan unionin militarisointi etenee

Teemaseminaarit ja paneeli

Lähi-idän tilanne

Rauhanomainen ydinvoima?

Yksi totuus? Median rooli ja
kasvava asevarustelu ja –teollisuus

Lasten leikeistä aikuisten maailmaan

Lapsiperheiden asema hyvinvoivassa Suomessa

Murtaako Latinalainen Amerikka uusliberalismin kahleet?


Vuoden 2008 Rauhanpäivät

Vuoden 2007 Rauhanpäivät

Vuoden 2006 Rauhanpäivät

Vuoden 2005 Rauhanpäivät

Ay-väen rauhanpäivät Hämeenlinnassa

Perinteikkäät Ammattiyhdistysväen rauhanpäivät järjestettiin tänä vuonna 12.–13.1. Hämeenlinnassa. Tapahtumaan osallistui pari sataa rauhantyöstä innostunutta ay-aktiivia. Päivät avasi Hämeenlinnan idyllisellä raatihuoneella SAK:n paikallisjärjestön puheenjohtaja Veijo Virtanen. Tämän jälkeen oli ohjelmassa A.P. Sarjannon musisointia sekä kaupunginjohtaja Tapani Hellstenin tervehdys.


Ay-väen rauhanpäivät kokosi parisen sataa rauhanaktiivia päivien avajaisiin Hämeenlinnan Raatihuoneelle.


Varsinaiseen asiaan päästiin paneelissa, jonka teemana oli ”Onko aseisiin perustuva ajattelu nykyaikaisen kansainvälisen yhteiskunnan kulmakivi?” Keskustelijoina Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuron johdolla olivat Rauhanpuolustajien puheenjohtaja ja Helsingin yliopiston Aleksanteri-instituutin tutkija Markku Kangaspuro, kansanedustaja Tarja Filatov ja YK-aktiivi Sirpa Pietikäinen.

Pietikäisen mielestä Suomen liittyminen Natoon ei ole maallemme olennainen turvallisuuskysymys. Hän koki koko Nato-keskustelun hyödyttömäksi, ellei sitä kytketä laajempiin turvallisuuspoliittisiin kysymyksiin. Filatov korosti YK:n roolia konfliktien sovittelijana laajana ja monia välineitä hallitsevana toimijana. Hänen mukaansa on myös keskeistä tukea demokratian edistämistä konfliktien ennaltaehkäisemisessä.

Kangaspuron mielestä Suomen liittyminen Natoon loisi tälle alueelle uusia pysyvää jännitystä aiheuttavia rakenteita ja nostaisi vastakkainasettelua Venäjän kanssa. Kangaspuro ei pidä Venäjän yhteiskunnallista ja sisäpoliittista kehitystä myönteisenä, joskin siitä koituu hänen mukaanssa haittaa enemmän maan omille kansalaisille kuin naapurimaille.

Rauhanpäivät jatkuivat teemaseminaareilla, joiden sisältö on luettavissa sivun vasemmasta reunasta löytyvistä linkeistä.. Vakavamman asian vastapainoksi tanssittiin tanssiorkesteri Amorin tahdittamana Solidaarisuusillanvietossa hotelli Vaakunassa.


Vangin selli 1990-luvulta Hämeenlinnan Vankilamuseossa

Virkeimmät lähtivät heti sunnuntaiaamuna mielenkiintoiselle vierailukäynnille Hämeenlinnan vankilamuseoon. Vierailu toimi myös oivana oppituntina maamme historiaan. Sunnuntain ohjelman kohokohdaksi muodostui Rauhan Vannas -palkinnon jakaminen. Se myönnettiin tänä vuonna Jyväskylän


Jyväskylän Rautakourat saivat Rauhan Vannas -palkinnon.
Vasemmalta Veli-Matti Raatikainen, Hannu Hakanen,
Arto Salmi, Olavi Kokkonen ja Antero Raninen. Onnea!

Rautakourille. Ensi vuonna Ay-väen rauhanpäivät pidetäänkin Jyväskylässä.

Timo Forss