Lähi-idän tilanne

Alustaja: Pertti Multanen

Pertti Multanen totesi alustuksessaan, että konflikti Lähi-idässä on kestänyt vuosikymmeniä, eikä pysyvä rauha ole näköpiirissä. Rauhanaloitteita on vuosien mittaan tehty lukuisia, mutta missään niistä ei ole ollut todellista pyrkimystä ongelmien ratkaisemiseksi.

Tunnetuin näistä suunnitelmista on Camp Davidin rauhansopimus, joka vuonna 1979 saatiin aikaan Jimmy Carterin presidenttikaudella. Siihen mennessä Israel ja Egypti olivat jo käyneet monta sotaa. Nyt arvioituna sopimuksen keskeinen tavoite oli irrottaa Egypti arabimaiden rintamasta. Kuitenkin ainoa sopimuksen hyväksynyt arabimaa oli USA:n silloinen ja myös nykyinen liittolainen Oman. Tästä alkoi jatkuva pyrkimys erillissopimuksiin eri arabimaiden kanssa. Hajanaisuus on jatkuvasti lisääntynyt eikä tänään arabimaista löydy enää juurikaan yhtenäisyyttä. Toisaalta Israel ei ole koskaan edes halunnut rauhaa muutoin kuin pelkästään omilla ehdoillaan.

USA:n pitkän linjan politiikan sisältö on sotilaallinen, taloudellinen ja poliittinen. Samanaikaisesti Israel on onnistunut vaikuttamaan erityisesti George W. Bushin aikana entistä enemmän myös USA:n ulkopolitiikkaan. Kysyä sopiikin, onko Bushin Lähi-idän kiertomatkan tarkoitus lopultakaan ratkaista palestiinalaisten kysymystä vai onko kyse sittenkin Iranista? Keskeiset kysymykset kuten siirtolaisasutus, Jerusalemin asema tai Palestiinan rajat ovatkin ratkaisematta. Esimerkiksi Gazan tilanne on nyt pahempi kuin aikana, jolloin Israel sitä miehitti. Palestiinan presidentti Abbas samoin kuin Israelin Olmert ovat heikkoja johtajia – puhumattakaan asemansa menettäneestä Bushista.

Varsinainen ongelma ja Israelin kohtalo on se, että se edelleen julistautuu juutalaiseksi valtioksi. Viime aikoina myös Bush on puheissaan korostanut samaa seikkaa. Tämä ei tietenkään lisää luottamusta palestiinalaisten keskuudessa. Tässä skenaariossahan ei arabeilla ole sijaa. Israel ei siis pyrikään demokraattiseksi ja tasa-arvoiseksi valtioksi. Israelilla ei ole koskaan ollut perustuslakia, jossa määriteltäisiin kansalaisten oikeudet. Arabit eivät luonnollisesti voi koskaan hyväksyä Israelia juutalaisena valtiona. Alkuvaiheessa PLO esitti Israelin rakentamista demokraattisena yhteisenä valtiona.

Israel haluaisikin jakaa Lähi-idän alueen useisiin uskonnollisiin ja etnisiin osiin. Jos näin meneteltäisiin, olisi juutalainen Israel täysin hyväksyttävissä. Tästä syystä esimerkiksi Irakin sota – jota Israel voimakkaasti tuki – sopi sen tavoitteisiin oikein hyvin.

Tavoitteena on rikkoa ne rakenteet, jotka jollain lailla pystyvät vastustamaan Israelia ja sen laajenemispyrkimyksiä. Pysyvää rauhaa ei Lähi-itään synny ennen kuin peruskysymykset on pystytty ratkaisemaan.

Jussi Lilja