Rauhanomainen ydinvoima?
Alustaja: Ulla Klötzer, Naiset atomivoimaa vastaan
Yli viisikymmentä vuotta sitten Albert Einstein varoitti:”Atomin halkaiseminen on muuttanut kaiken paitsi ajattelutapamme. Sen takia ajelehdimme kohti ennennäkemätöntä katastrofia.”
Ydinaseiden ja ydinvoiman yhteydestä on todettu Kansainvälisen ydinenergiajärjestön IAEA:n lausunnossa vuonna 1998: ”Ydinaseiden tuotanto edellyttää tiettyä määrää rikastettua uraania tai plutoniumia, fissioreaktiota, tritiumia ja raskasvetyä fuusioreaktiota varten. Sotilaallisen tuotannon polttoainekierto on samankaltainen kuin rauhanomaisten sähköntuotanto-ohjelmien: uraanin louhinta ja käsittely, rikastaminen, polttoaineen valmistaminen, materiaaleja tuottavien reaktoreiden käyttö sekä käytetyn polttoaineen jälleenkäsittely plutoniumin erottamiseksi.”
Ydinaseiden perusraaka-aine, kuten ydinvoimalan polttoainekin, on yleisesti esiintyvä alkuaine uraani, jota on monen valtion alueella. Luonnossa uraania esiintyy kahta isotooppia, U-238:aa ja U-235:tä. Aseisiin käytettävää U-235:tä on 0,7 prosenttia luonnossa esiintyvästä uraanista. Aseuraanin (HEU = High Enriched Uranium) rikastusasteen on oltava vähintään 20 prosenttia, ydinvoimaloihin käytetään vähemmän rikastettua uraania. Sekä luonnonuraania että rikastamispalveluita voi ostaa kilpailluilta markkinoilta.
Plutoniumia saadaan jokaisen reaktorin käytetystä polttoaineesta jälleenkäsittelemällä. Maailman 439 ydinreaktoria tuottavat vuodessa yhteensä noin 10 000 tonnia käytettyä polttoainetta, joka sisältää noin 75 tonnia plutoniumia. Maailmassa on varastoituna noin 500 tonnia plutoniumia, puolet on peräisin aseteollisuudesta ja puolet siviilireaktoreista. Kaikki tämä kelpaa raaka-aineeksi ydinaseisiin. Suurimmat varastot ovat USA:lla, 120–170 tonnia ja Venäjällä 92 tonnia. Kahdeksan kiloa plutoniumia riittää yksinkertaisen ydinpommin valmistamiseen. Aseen tuotantolaitos on mahdollista rakentaa kuudessa kuukaudessa.
IAEA:n pääjohtajan Mohammed El Baradein mukaan tunnettujen ydinasevaltioiden lisäksi on olemassa 35–40 maata, joilla on tietotaito ydinpommin rakentamiseen. Kansainvälisen ydinsulkusopimuksen (NPT) ja sitä valvovan IAEA:n pitäisi varmistaa, etteivät ydinaseet leviä. Tänä päivänä tiedämme, ettei kyseinen valvonta toimi.
USA, Ranska ja Englanti ovat ilmoittaneet lopettaneensa plutoniumtuotantonsa aseita varten. USA:lla ja Venäjällä on yhteistyöprojekti sotilaallisten plutoniumia tuottavien reaktoreiden sulkemiseksi. Pohjois-Korea on lopettanut tuotantonsa heinäkuussa 2007. Intia, Pakistan ja todennäköisesti Israel tuottavat edelleen plutoniumia aseisiin. Intia ja Pakistan ovat lisäämässä tuotantokapasiteettiaan.
Sekä siviili- että asetuotannosta peräisin olevia suuria plutoniumvarastoja on ryhdytty käyttämään uuden MOX (Mixed Oxide) -polttoaineen tuottamiseksi siviilivoimaloiden polttoaineeksi. MOX-polttoaine on uraanin ja plutoniumin sekoitus. MOX-tuotanto merkitsee plutoniumin erottamista käytetystä polttoaineesta sekä vaarallisia plutoniumkuljetuksia varastoista jälleenkäsittelylaitoksiin ja niistä voimaloihin. Maailmassa tullaan seuraavien 15 vuoden ajan tekemään vuosittain noin sata kaupallista keskimäärin 300 kilon plutoniumkuljetusta.
Uraaniaseiden raaka-aine on köyhdytetty uraani (DU), jota suuren ominaispainonsa takia käytetään ammuksissa. Köyhdytetty uraani on reaktoripolttoaineen tuotannon sivutuote, jäte, jota saadaan myös käytetyn polttoaineen jälleenkäsittelyssä. Kokoluokaltaan 1 300 megawatin reaktorin polttoainehuolto tuottaa vuodessa 210 tonnia köyhdytettyä uraania. Mitä enemmän reaktoripolttoainetta tuotetaan, sitä todennäköisemmin uraaniaseet leviävät eri puolille maailmaa.
Ainakin 20 maata omistaa tällä hetkellä köyhdytettyjä uraaniaseita, joiden käyttö on kansainvälisen humanitaarisen lain vastaista. DU-aseita on käytetty Afganistanissa, Irakissa, Libanonissa ja Balkanilla erittäin tuhoisin seurauksin. Aseet ovat radioaktiivisesti saastuttaneet ja kemiallisesti myrkyttäneet laajoja maa-alueita. Näitä sotia on sattuvasti kuvattu matala-asteisiksi ydinsodiksi.
Kauppa- ja teollisuusministeri Mauri Pekkarinen on todennut, että jos Suomi tuottaa ydinenergiaa, meidän tulisi myös louhia uraania reaktoreita varten omavaraisuutemme takia. Suomessa ei kuitenkaan ole teknologiaa malmin rikastamiseksi reaktoripolttoaineeksi. Jos ranskalainen uraanikaivosyritys Cogema aloittaa Suomessa uraanin louhinnan, malmi viedään Ranskaan käsiteltäväksi. Sen jälkeen on täysin mahdotonta seurata, käytetäänkö Suomen uraania siviili- vai sotilastarkoituksiin. Ydinsulkusopimuksen rikkominen olisi silloin mahdollista.
Ydinvoiman lisääminen ei ratkaise kasvihuonepäästöongelmaa. Ydinteollisuuden suunnittelema maailmanlaajuinen ydinvoiman renessanssi kasvihuoneilmiön hillitsemiseksi on pelkkä myytti. Vaara ydinaseiden leviämisestä sen sijaan lisääntyisi varmasti. On täysin selvää, että eräiden valtioiden lisääntyvä mielenkiinto ydinvoimaa kohtaan on peräisin halusta hankkia myös ydinaseteknologiaa.
Suomi on ainoa läntinen ydinaseeton maa, joka rakentaa uutta ydinreaktoria ja suunnittelee useita. Suomi on ensimmäisenä maana ottamassa käyttöön käytetyn reaktoripolttoaineen loppusijoitusluolan Olkiluodossa. Tuleeko Olkiluodosta kansainvälinen loppusijoituspaikka? Uraaniyritykset ja Euroopan teollisuuspiirit kehuvat Suomen ydinvoimamyönteistä ilmapiiriä. Maamme rauhanomaista mainetta käytetään hyväksi ydinvoiman lisäämisen ja ydinaseiden leviämisen välisen yhteyden sumentamiseen.
Ulla Llötzerin tekstistä
lyhentänyt Juha Kovanen
