Yksi totuus? Median rooli ja
kasvava asevarustelu ja –teollisuus

 

Alustaja: Hannu Reime

Hannu Reimen mukaan tämän hetken kansainväliseen poliittiseen tilanteeseen heijastuu edelleen merkittävästi Neuvostoliiton hajoaminen ja Berliinin muurin murtuminen. Kylmän sodan vastakkainasettelun aikana puhuttiin niin kutsutusta rauhan osingosta, rahoista, jotka tulisivat aikanaan rauhanomaiseen käyttöön kylmän sodan asevarustelun joskus päättyessä.
Kun Varsovan liitto hajosi, moni odotti Natonkin olemassaolon tarpeellisuuden lakkaavan. Mutta kävikin aivan toisin, lakkauttamisen sijasta Nato alkoikin laajentua. Se laajeni aina entisen Neuvostoliiton ja entisten itäblokin maiden alueille.

Näiden maiden liittyessä Natoon oli käynnissä ensimmäinen varsinainen Naton käymä sota Serbiassa. Rauhan osinkoa ei siis koskaan saatu käyttöön, vaan asevarusteluun käytetään yhä enemmän ja enemmän rahaa. Aseteollisuus pyörittää paljolti koko maailman taloutta. USA:ssa aseteollisuus on muun talouden turva. Voidaankin puhua niin kutsutusta sotakeynesiläisyydestä. Sama ilmiö alkaa olla havaittavissa nykyään myös Venäjällä.

Reimen mukaan media katsoo asioita vain viikon perspektiivillä. Kun USA liittolaisineen hyökkäsi Irakiin ei enää puhuttu, miten nimenomaan Britannia ja USA olivat alun alkaen tukeneet Saddamia ja toimittaneet Irakille asemateriaalia. Ja kun Irakista oli tullut vihollinen, ei enää edes lyijykyniä saanut toimittaa lapsille Irakin jouduttua länsiliittoutuman saartoon.

Nyt USA uhkailee Irania. Puhutaan Iranin ydinaseuhkasta ja demokratian turvaamisesta asein, vaikka kysymys on siitä, että USA menetti otteensa Iraniin shaahin vallan kaaduttua islamilaisessa vallankumouksessa 1979 ja nyt USA:n on vaikea löytää tukea politiikalleen Iranin sisältä.

Jos Bushin puhe ydinaseuhasta ja demokratian tärkeydestä perustuisi todellisuuteen, pitäisi USA:n puuttua myös Israelin yhdinaseisiin ja hyväksyä se, että Hamas voitti demokraattisesti järjestetyt vaalit palestiinalaisalueilla.
Pitäisikin esittää vaatimus ydinaseettomasta Lähi-idästä! Vuonna 1969 silloiset ydinasemahdit USA, Ranska, Kiina ja Venäjä solmivat ydinasesulkusopimuksen ja sitoutuivat olemaan toimittamatta ydinaseita muihin maihin. Sen jälkeen myös Intiasta, Pakistanista ja Israelista on tullut ydinasemaita, mutta Israel ei virallisesti ole asiaa omalta osaltaan vahvistanut.

Hannu Reime pitääkin ydinaseita ihmiskunnalle suurempana uhkana kuin ilmastonmuutosta. Israelin ydinase ja USA:n määräysvalta Israeliin sekä USA:n tukikohdat entisissä neuvostomaissa Venäjän ympärillä johtavat Kiinan taholta toimenpiteisiin ja mahdollisesti Kiinan ja Venäjän lähentymistä liittolaisiksi.

On muistettava ja muistutettava, että ydinaseet ovat vaarallisia, vaikka media on sen unohtanutkin. Median ongelmallisuus on sen historiattomuus, taustoja ei haluta muistaa eikä valottaa.

Keskustelussa palattiin kysymykseen tiedotusvälineiden poliittisesta ohjailusta. Esimerkkeinä mainittiin USA:n tekaistut perustelut Irak-hyökkäykselle ja Iranin uhalle ja USA:n perustamat ja tukemat sissiliikkeet Latinalaisessa Amerikassa, toisin sanoen se, että USA luo omat vihollisensa. Ihmiset saadaan uskomaan hyökkäysten ja sotien tarpeellisuuteen ja oikeutukseen, vaikka taustalla ovat USA:n ja sen liittolaisten valtapyrkimykset.

Reime mainitsi suomalaisena esimerkkinä Helsingin Sanomat ja sen julkisen Nato-myönteisyyden sekä siitä seuranneen toimituspolitiikan. Keskustelu Natosta on Helsingin Sanomissa halua liittyä Natoon.

Suomalainen media on periaatteessa vapaa, mutta toimittajiksi hakeutuvista monet haluavat samaistua valtaan ja noudattaa sille mieleistä linjaa. On myös selkeästi huomattavissa tiedottamisen viihteellistymistä, ja vaikka tietoista ohjailua ei olisikaan, taustalla vaikuttaa ilman muuta markkinatalouden arvomaailma.

Keskustelun toinen teema oli vaikeus saada vaihtoehtoinen ääni julkisuuteen. Miten saamme äänemme kuuluviin? Suomessa on tyypillistä ahdistava tiedotusilmapiiri ja yhden totuuden malli. Jos ohjausta ei muka ole, miksi ei toinen totuus kuitenkaan näy? Voiko toimittaja tuoda omaa mielipidettään esiin?

Reime myönsi, että median osittaista ohjausta on olemassa. Systeemi valitsee mieluisensa, viikon teemat tulevat muualta kuin toimituksesta. Iranin ydinaseuhkasta kirjoitetaan, koska Bush haluaa asiaa pidettävän esillä.
Yksittäisellä toimittajalla on periaatteessa tietty liikkuma-ala, mutta häpeällisenä tiedottamisen puutteena Reime piti esimerkiksi Itä-Timorin tilannetta, joka sai jatkua vuosikausia ennen kuin kansalaisliikkeet saivat tiedotusvälineiden silmät avautumaan.

Esimerkkejä ohjailusta on paljon, Suomessakin EU-äänestykseen vaikuttaminen Venäjän uhkalla.

Lisäksi puhuttiin puheenjohtaja Kirsti Suorannan aloitteesta vielä siitä, millaiseen maailmaan lapset ovat joutumassa. Miten aikuiset voisivat luoda turvallista ja realistista näkemystä maailman tilasta? Miten kertoa epäoikeudenmukaisuuksista, esimerkiksi tuotannon alasajosta meillä? Luetaanko kouluissa lehtiä? Puhutaanko rauhasta? Nato-kysymys on myös sisäpolitiikkaa. Joutuuko meillä vankilaan rauhanpuheista, kun olemme Naton jäseniä?

Pirjo Korhonen