Työelämän pirstoutuminen ja sen yhteiskunnalliset ja sosiaaliset seuraukset

Keskustelijoina Antti Rinne, Toimihenkilöunioni, pj.,
Jouko Karjalainen, tutkija, Stakes,
Rafael Lehtinen, Väki Vallaton ry, pj.
Vetäjä Eila Pelttari, JHL, pääluottamusmies,
sihteeri Maisa Kuikka

Tilaisuuden alussa Antti Rinne kertoi tietotekniikan alan työntekijöille tehdystä tutkimuksesta, jonka mukaan 67 prosenttia työntekijöistä kokee epämääräistä uhkaa työpaikoillaan. Rafael Lehtinen kritisoi puheenvuorossaan yritysten voiton maksimointia. Hän peräänkuulutti yhteiskunnallista järjestäytymistä, jonka myötä poliitikoilta vaadittaisiin puuttumista yhteiskunnan ja ihmisten pahoinvointiin. Samoin hän painotti ihmisten vastuuta omasta elämästään muutosvoiman alkuunpanijoina. Jouko Karjalainen lähestyi aihetta köyhyys- ja huono-osaisuusnäkökulmasta. Hän totesi työelämän pirstoutumisen näkyvän myös valtion viroissa. Viidentoista viime vuoden aikana hyvinvointivaltioiden nouseva kehityssuunta on muuttunut. Suomi on rikkaampi kuin koskaan aikaisemmin, mutta köyhimpien asema ei ole parantunut. Tuloerot ovat kääntyneet kasvuun. Toimeentulotuen reaaliarvo on nyt 30 euroa pienempi kuin vuonna 1990. Osa-aika- ja pätkätöiden määrä on lisääntynyt. Samoin Suomeen on syntymässä työssäkäyvien köyhien ryhmä, ja erityisesti työelämään tulevien nuorten naisten asema on ongelmallinen.

Antti Rinne totesi ay-liikkeen jämähtäneen paikoilleen viime vuosikymmenten aikana. Siltä on unohtunut työpaikkatason toiminta ja sen edistäminen. Myös luottamusmiesten tukeminen työpaikoilla on jäänyt liian vähäiseksi. Joukkojen herättäminen luottamusmiesten toiminnan tueksi on ollut vähäistä. Ongelmiin pystyttäisiin puuttumaan työehtosopimusten ja lainsäädännön kautta, mutta tulopoliittisissa ratkaisuissa eivät työelämän kehittämishankkeet konkretisoidu. Suomessa olisi mahdollisuuksia parempiin ratkaisuihin, mutta paineen pitäisi tulla työpaikoilta liittojen johtoon päin.

Finanssipolitiikka sanelee työelämän ehdot

Karjalainen totesi yhteiskunnallisten vaatimusten kohdistuvan vaikeimmassa asemassa oleviin ihmisiin, ja heidän ongelmansa käännetään näyttämään elämänhallinnan puutteilta. Hän mainitsi peruspilareita, jotka ovat tunnusomaisia nykyiselle yhteiskuntapolitiikalle. Yhtenä niistä on kansainvälinen kilpailukyky, johon yhteiskunnan keskeisimmät periaatteet on keskitetty. Euroopan unionikin on ilmoittanut pyrkivänsä tulevaisuudessa olemaan maailman kilpailukykyisin alue. Finanssijärjestelmän vakaus on yksi yhteiskunnan toimintaa säätelevä voima, joka peittoaa muut intressit. Myös vähimmäisturvan taso on pyritty saamaan niin matalaksi, että matalapalkka-alat kiinnostavat. Riittävän toimeentulotason saavuttaminen nykyisessä tilanteessa edellyttää sukkulointia pätkätöiden ja sosiaaliturvan välissä. Se vaatii kuitenkin hyvinvointivaltion säilyttämistä ja vahvaa sosiaaliturvajärjestelmää. Karjalainen totesi myös, että pääomien vieminen pois Suomesta on huolestuttavaa.

Antti Rinne arveli maltillisten tupo-ratkaisujen syyksi sen, että työpaikkojen on uskottu pysyvän Suomessa. Kuitenkaan Suomeen ei ole investointien myötä syntynyt uusia työpaikkoja, ja yritysten päätökset tehdään usein maan rajojen ulkopuolella. Tässä kohtaa ay-liike on ollut hampaaton.

Ay-liikkeen pitää olla radikaali

Yleisöstä kommentoitiin, että työn laadun seuranta on jätetty työntekijälle itselleen ja sen seurauksena työpaikoilla on sattunut työtapaturmia. Antti Rinne kommentoi huomiota toteamalla, että työnjohdon kouluttaminen on vähentynyt eikä työlainsäädäntöä aina noudateta työpaikoilla. Työntekijät myös kokevat ettei johto välitä eikä tiedä mitä työpaikoilla tapahtuu. Rinne korosti, että ay-liikkeen pitää uskaltaa käyttää radikaaleja keinoja epäkohtien korjaamisessa, mutta siihen tarvitaan työpaikkojen ja työntekijöiden tukea. Ay-liike on ihmisten harjoittamaa toimintaa, ja organisaatiot ovat vain välineitä asioiden toteuttamisessa.

Jouko Karjalainen totesi, että työelämän murroksen takana on massiivinen markkinoiden vapauttaminen, joka alkoi jo Reaganin ja Thatcherin aikana ja jatkuu edelleenkin. Ylikansallista valvontaa ei ole saatu aikaiseksi ja EU:kin on voimaton. Siltä puuttuu myös halu säädellä markkinoita.

Rinne nosti ay-liikkeen tärkeäksi tehtäväksi työehtosopimusten toteutumisen seuraamisen. Hän totesi kuitenkin, että sopimusten noudattaminen unohtuu, kun yritykset siirtyvät rajojen ulkopuolelle. Esim. Baltiassa suomalaisten yritysten järjestäytymisaste on 12 prosenttia. Yleisöstä tuli esimerkki Nokian toiminnasta Kiinassa. Selvitysten jälkeen oli ilmennyt, että yritys ei noudattanut edes Kiinan lakeja, ILO:n säädöksistä puhumattakaan.

Opiskelijoiden asema ay-liikkeessä

Yleisöstä tuli kommentti, että pätkätyöläisyys tulee murtamaan ay-liikettä. Pätkätyöntekijät eivät tule saamaan oikeuksiaan ellei ay-liike vaadi niitä. Antti Rinne lisäsi, että työikäisten määrä tulee vähenemään. Se tarkoittaa myös sitä, että ay-liikkeen jäsenten määrä pienenee.

Yleisöstä toivottiin ay-liikkeen tukevan ja kiinnittävän huomiota opiskelijoiden asemaan ay-liikkeessä. Antti Rinne vastasi tähän toteamalla, ettei ay-liike ole kyennyt sitouttamaan opiskelijoita. Alle 35-vuotiaiden järjestäytymisaste on alhainen. Syynä on lähinnä se, että opiskelijoihin suunnattu taloudellinen tuki on käytetty varsinaisen ay-toiminnan sijasta suureksi osaksi viihteelliseen toimintaan.

Lisäksi yleisön puheenvuoroissa tuli esille valtion palkkarakenneuudistus, joka johtaa virheelliseen kilpailutilanteeseen työyhteisöissä. Samoin todettiin huoli ulkopuolisen rahoituksen (yritysten) lisääntymisestä yliopistomaailmassa. Se saattaa vääristää koulutuksen tavoitteita ja tutkimustoimintaa tulevaisuudessa.