|
|
|
Liban
Farah
Liban on lähtöisin
Somaliasta ja tullut Suomeen vuonna 1991. Maasta lähtiessään
hän oli 16- vuotias. Liban oli lähtenyt matkaan
perheensä kehotuksesta erään sukulaisensa
kanssa. Somalian sisällissota oli silloin jo alkanut
ja tilanne oli käymässä vaaralliseksi. Libanin
kuukauden kestänyt matka Suomeen kulki Kenian, Intian
ja Venäjän kautta.
Suomeen tullessaan hän oli ensin Lapinjärven vastaanottokeskusessa
ja sen jälkeen lastenkodissa Hyvinkäällä.
Hän kertoo, että vaikeinta on ollut oppia suomen
kieltä sekä tottua kiireiseen elämänrytmiin.
Rasistinen kohtelukaan ei ole ollut Libanille vierasta.
Nykyään Liban on Suomen kansalainen ja neljän
lapsen isä. Hänen vanhempansa asuvat Tanskassa
ja ovat muuttaneet sinne 90-luvun puolivälissä.
Suomessa hän on soittaa Jubba-bandissa. Tällä
levyllä Liban esiintyy ilman yhtyettä.
Emme kohtalon oikuista ja elämän kiireistä
johtuen onnistuneet saamaan Libanilta pidempää
haastattelua. Somalien elämästä ja kokemuksista
lisää kertoo Zahra Abdulla, joka Libanin tavoin
oli maasta lähtiessään nuori. |
|