Rodrigo Rodriquez

Rodrigo on kotoisin Chilestä ja tullut Eurooppaan 16 vuotta vuotta sitten. Kotimaassaan hän oli mukana opiskelijoiden poliittisessa toiminnassa, kun diktatuurin aika ja vaikeudet alkoivat. Ensin hänen isänsä lähti pakoon ja myöhemmin Rodrigo veljensä kanssa. Nykyään Rodrigo työskentelee Suomessa musiikin parissa.

Vuonna 1970 Chilessä olivat vallassa vasemmisto- ja sosiaalidemokraattinen puolue, joiden hallitusohjelmaan kuului mm. työllisyystilanteen ja sosiaaliturvan parantaminen. Hallitsijana oli Salvador Allende, ensimmäinen vaaleilla valittu etelä-amerikkalainen demokraattinen presidentti. USA alkoi boikotoida Chileä ja halusi sysätä Allenden pois vallasta. Poliittinen tilanne vaikeutui. Asuimme Santiagossa ja isäni oli mukana kunnallispolitiikassa. Varsinaiselta ammatiltaan hän oli insinööri, mutta toimi myös kirjailijana.

Olin seitsemänvuotias, kun 11.9.1973 armeijan sotilaat aloittivat vallankaappauksen ja ryhtyivät tuhoamaan Chilen demokraattista järjestelmää. Sinä päivänä olin matkalla kouluun ja näin kadulla armeijan tankkeja ja sotilaita. Vallankaappauksen aikana tapettiin paljon ihmisiä ja useita tuhansia katosi. Yksi kadonneista oli isäni. Emme nähneet häntä katoamisen jälkeen kahdeksaan kuukauteen. Kukaan ei tiennyt, mihin hän oli joutunut. Saimme vain kuulla, että tilanne oli hyvin vaarallinen ja että isäni oli viety vankilaan. Vankilan sijainti oli tarkoin salattu, eikä meistä kukaan saanut selville missä se sijaitsi. Yritimme ottaa yhteyttä moniin järjestöihin saadaksemme selville isäni olinpaikan. Kahden kuukauden jälkeen hänet siirrettiin ns. tavalliseen vankilaan. Meillä oli onnea, kun saimme apua katoliselta papilta, joka tunsi isäni ja sai selville hänen olinpaikkansa. Vankilassa isääni kidutettiin ja siitä aiheutui hänelle terveydellisiä haittoja.

Militaristit halusivat muuttaa systeemin ja tekivät samalla ”poliittista puhdistusta”. Valtaan tuli oikeistopuolue, joka ylläpiti diktatuuria 15 vuotta. Elämää hallitsi pelko. Oli kaksi tapaa vastustaa diktatuuria; passiivinen ja aktiivinen. Jos kuului aktiiveihin, oli mahdollisuus tulla tapetuksi. Ihmisillä oli vaikeuksia töiden ja opiskelujen kanssa. Valtio oli hyvin köyhä eikä pystynyt auttamaan kansalaisia. Eläminen oli psykologista kärsimystä, koska yhteiskunnallinen prosessi kesti pitkän aikaa ja sai ihmiset kääntymään toisiaan vastaan. Se oli hyvin vaikeaa aikaa ja piti olla kekseliäs, että selviytyi. Hyvää oli kuitenkin se, että Chilen kansa toimi yhdessä.

Isäni kuului oppositioon, joka vastusti diktatuuria. Se tuotti perheellemme ongelmia. Jouduimme muuttamaan toiseen asuntoon, ettei kukaan olisi tiennyt olinpaikkaamme. Useat muutkin ihmiset vastustivat diktatuuria ja sen seurauksena tilanne kärjistyi entisestään. Isäni jatkoi työtään vaikeuksista huolimatta. Usein hän varotti meitä ja neuvoi miten pitäisi toimia, jos häntä ei kuuluisi muutamaan päivään kotiin. Hän oli myös aina yrittänyt kertoa meille demokratiasta ja siihen liittyvistä ideologioista.

Isäni vangittiin toisen kerran. Sotilaat tulivat kotiimme ja sanoivat, että jos hän jatkaisi poliittista toimintaansa, he tappaisivat hänet välittömästi. Siinä vaiheessa oli paras ratkaisu se, että isäni poistui Chilestä. Hän oli myös sairastellut koko ajan. YK:n pakolaisjärjestö auttoi isääni poistumaan maasta ja hänelle annettiin vaihtoehdoiksi lähteä joko Ranskaan, Italiaan tai Ruotsiin. Parhainta hoitoa sairauksiinsa hän pystyi saamaan Ruotsista, joten hän lähti sinne. Emme nähneet häntä moneen vuoteen, mutta pidimme yhteyksiä muilla keinoin. Hänellä ei ollut mahdollisuuksia palata takaisin.

Chilessä minä ja veljeni jatkoimme diktatuurin vastustamista. Osallistuin opiskelijoiden demokraattisen järjestön toimintaan ja järjestimme ison mielenosoituksen Santiagon keskustassa. Ollessamme veljeni kanssa palaamassa mielenosoituksesta kotiin siviiliasuinen poliisi otti hänet mukaansa. Veljeni joutui ”salaisen poliisin” säilöön emmekä tienneet kahteen päivään missä hän oli.

Isäni viestitti Ruotsista, että olisi parempi jos minä ja veljeni lähtisimme pois Chilestä. Emme halunneet lähteä, koska ajattelimme, että olisi parempi jäädä jatkamaan taistelua oikeuden puolesta. Poliisit kuulustelivat myös minua, yrittäen saada tietoa isästäni. Olin silloin vasta 15–vuotias, eivätkä he siksi vanginneet minua. Se oli psykologista kidutusta.

Olimme yhteydessä Ruotsin suurlähettilääseen Santiagossa ja hän sanoi, että voisimme lähteä veljeni kanssa isämme luokse. Oli kulunut useampi vuosi siitä, kun isäni oli lähtenyt ja nyt tuli meidän aikamme paeta. Äitini jäi Chileen, koska vanhempani olivat siinä vaiheessa eronneet.

Muistan aina, miten kuuma päivä se oli kun lähdimme Chilestä. Seuraavana päivänä Tukholmaan saapuessamme oli kova pakkanen. Emme koskaan aikaisemmin olleet nähneet tai koskettaneet lunta. Oli mieleenpainuva kokemus nähdä isäni pitkästä aikaa.

Oltuani maassa viisi kuukautta, lähdin takaisin Chileen. En tuntenut oloani hyväksi Ruotsissa. Isäni kehotti meitä opiskelemaan, mutta minulla oli vahva halu lähteä Chileen. Palatessani takaisin kotimaahani huomasin, että elämä siellä oli mahdotonta. Ihmiset tarkkailivat toisiaan ja sitä mitä kukakin sanoi. Kolme kuukautta olin Chilessä ja sitten tulin takaisin.

Asuin Ruotsissa noin kymmenen vuotta. Opiskelin ruotsin kieltä ja aloitin työt lastenhoitajana. Halusin oppia soittamaan eri soittimia ja siksi aloitinkin musiikin opiskelut. Sitten ryhdyin kokopäiväiseksi muusikoksi, jota olin halunnut tehdä koko ajan. Soitin etupäässä Etelä-Amerikkalaista musiikkia erimaalaisille lapsille. Olimme isäni ja veljeni kanssa mukana monissa projekteissa, joilla saimme kerättyä rahaa Chileen. Tiedotimme ruotsalaisille maan oloista ja teimme yhteistyötä eri organisaatioiden kanssa. Isäni kirjoitti myös kirjan Chilen intiaaneista. Aloin kiertää muusikkona ympäri Eurooppaa ja tulin Suomeen Macchu Pichu -yhtyeen mukana. Aluksi soitin heidän kanssaan katumuusikkona ja sain siten kerätyksi rahaa. Olin tyytyväinen olooni täällä ja jäin asumaan Suomeen.

Olen ollut Suomessa melkein 12 vuotta, tosin sinä aikana olen kiertänyt ympäri maailmaa erilaisissa projekteissa. Aluksi elämä Suomessa oli erilaista, koska kymmenen vuotta sitten täällä ei ollut niin paljon maahanmuuttajia kuin esim. Ruotsissa siihen aikaan. Olen kuitenkin viihtynyt ja saanut luotua suhteita, joiden avulla pystyn paremmin toimimaan musiikkialalla. Tällä hetkellä opetan musiikkia Sibelius- Akatemiassa kansanmusiikkiosastolla ja teen yhteistyötä Koulumusiikkikeskuksen kanssa. Kierrän kouluissa ympäri Suomea ja kerron Etelä-Amerikan musiikista ja kulttuurista. Olen myös osallistunut useisiin monikulttuurisiin projekteihin. Macchu Pichun kanssa olemme tehneet täällä kolme levyä. Lisäksi olen ollut mukana Etno soi -festivaaleilla, konsertoinut sekä soittanut erilaisissa kokoonpanoissa.

Suomessa ikävä puoli on se, että tänne otetaan vaan minimimäärä pakolaisia. Ruotsissa tilanne on toinen. Muutoin pidän Suomesta enemmän kuin Ruotsista. On helpompaa tulla hyväksytyksi, kun maahanmuuttajien määrä lisääntyy koko ajan. Suomesta, niin kuin kaikista muistakin maista, on vain tärkeää löytää hyvät asiat. Täällä esim. naisten asema on parempi kuin monissa muissa maissa.

Haluaisin, että ihmiset tietäisivät miksi Chileläiset joutuivat pakenemaan maastaan. Konfliktit eivät tule koskaan loppumaan maailmasta ja maahanmuuttajia tulee olemaan enemmän ja enemmän. Ihmisten olisi tärkeää ymmärtää maahanmuuttajien taustoja ja siten oppia tuntemaan heitä paremmin. Jokaisella maalla on oma historiansa ja poliittinen tilanteensa.

Isälläni on ollut paljon henkisiä voimavaroja kestää vaikeuksia, etenkin kidutusten aikana. Hän ei ole koskaan halunnut tarkalleen selittää, mitä hänelle Chilessä tehtiin. Kerran isäni raotti salaisuuden verhoa ja kertoi veljelleni hieman siitä, mitä oli joutunut kokemaan. Poliittinen vaino Chilessä on ollut hänelle traumaattinen kokemus ja isäni onkin joutunut hankkimaan apua ja käymään läpi pelkojaan. Asiat painoivat hänen mieltään, eikä hän pystynyt nukkumaan ja syömään. Koskaan hän ei ole halunnut näyttää meille pahaa oloaan.

Isäni on koko ikänsä ollut mukana politiikassa ja halunnut vaikuttaa asioihin. Veljeni on myös mukana politiikassa Ruotsissa. Hän toimii kaupunginvaltuutettuna Tukholmassa ja on hyvä työssään. Ruotsissa pystyy vaikuttamaan asioihin paremmin. Vaikka itse olen kiinnostunut politiikasta ja etenkin Chilen tilanteesta, en ole poliittisesti niin aktiivinen toimija. Muusikkona teen kuitenkin paljon asioita solidaarisuuden eteen.

Isäni ikävöi yhä takaisin Chileen. Hän haluaisi vieläkin olla luomassa Chileen parempaa yhteiskuntaa ja jatkaa samaa työtä, mitä teki ennen poislähtöään. Takaisin lähtemistä estää hänen heikko terveydentilansa. Ruotsissa isäni on mukana Chileä auttavissa organisaatioissa ja tapahtumissa sekä keräilee tavaraa jota lähetetään Chileen. Tilanne Chilessä on nyt parempi kuin lähtiessämme, mutta se voisi olla paljon parempikin. Vaikka diktatuuri on loppunut, elämä on vieläkin kontrolloitua.

Haluaisin, että ihmiset tietäisivät mitä Chilessä on tapahtunut. Ihmisiä kidutettiin ja tapettiin, eikä heillä ei ollut oikeutta sanoa mielipiteitään. Chileläisistä perheistä katosi tai kuoli ihmisiä. Ihmisiä joutui vankilaan olemattomista syistä, niinkuin isäni. Armeija toimi epäinhimillisesti ja teki ihmisille pahaa, mutta ei ole ollut valmis myöntämään tekemisiään.

Minun on parempi olla täällä ja osallistua eri projekteihin, joiden avulla voin edesauttaa oikeuden tapahtumista maassani. Kotimaani historia säilyy aina mielessäni. Huonoja ja synkkiä hetkiä ei tule unohtaa, vaan niistä tulee ottaa opiksi. Haluamme, että Chilessä toteutuu oikeudenmukaisuus. Haluan omistaa levyllä esittämämme laulun kaikille chileläisille, jotka joutuivat kärsimään diktatuurin aikana.