Jugoslavian murhe elokuvan peilissä

ENNEN SADETTA

Venetsian filmijuhlilla 1994 Kultaisen Leijonan voitti makedonialaisen Milcho Manchevskin esikoisohjaus. Se
käsittelee koskettavasti tuon ajankohdan
esiin nostamaa Balkanin kriisiä. Elokuva koostuu kolmesta kerronnallisesti ja kuvauksellisesti jännittävästä tarinasta, jossa liikutaan Makedonian
kukkuloiden ja modernin Lontoon välillä. Nämä erilliset tarinat nivoutuvat lopulta mystisesti yhteen.

EI KENENKÄÄN MAA
Bosnialaissyntyisen Danis Tanovicin palkittu elokuva Ei kenenkään maa kuvaa karulla mutta humoristisella tavalla Bosnian sodan arkea. Tarina kietoutuu serbialaisen ja bosnialaisen sotilaan väliseen kanssakäymiseen ansoitetussa juoksuhaudassa rintamien välissä. Siitä tulee heidän kohtalonsa.

YK ja kansainvälinen lehdistö näyttäytyvät elokuvassa todella ulkopuolisina. Unproforia vaivaa sen voimattomuus väkivallan ja vihan kylvämässä ilmapiirissä, eivätkä sen rauhanturvajoukot ymmärrä, jos haluavatkaan, mistä konfliktissa on oikeastaan kysymys.

Pariisiin kotiutuneella Tanovicilla on harvinainen kyky käsitellä vaikeaa aihetta paikoitellen hyvinkin satiirisella otteella. Hään sanookin huumorin olleen
tapa selviytyä sodan mielettömyydestä:
”Huumori luo etäisyyttä. Niinpä nauroimme paljon sodan aikana. Se oli salainen aseemme.”

Samoin kuin Ennen sadetta –elokuva nostaa Ei kenenkään maa esiin sodan ja väkivallan mielettömyyden ja ne todelliset ehdot, joiden vallitessa tavalliset ihmiset elävät ja ulkomaiset avustus- ja rauhanliikkeet toimivat sen jälkeen kun eri aatteiden ajamat kansankiihottajat ja ulkomaiset pommittajat ovat tehtävänsä tehneet.

Molemmat elokuvat ovat videoversiona saatavilla kunnallisista kirjastoista katsottavaksi tai vaikkapa keskustelun virittämiseksi.